1. Neuvola

Tänää siis oli ensimmäinen neuvolla käynti. Yllätyin, ettei neuvolan täti ollutkaan niin elämäänsä kyllästyneen oloinen, millaisen käsityksen olin saannut hänestä puhelimitse. Mukavahan tuo oli eikä minkäännäköistä moraali saarnaa, minkä olin yleensä tottunut lääkäreiltä kuulemaan. Kaikki arvot olivat kohdillaan ja muutenkin perus terve olen. Ainoat huomautettavat tulivat vitamiinien ja kalsiumin saamisesta. Pitäisi kuulema lähteä apteekkiin hakemaan hieman pillereitä. Ja lippusia lappusia tuli kotiin luettavaksi.

Nyt on alkanut hirveästi kiinnittämään huomiota odottaviin äiteihin ja lastenrattaita tyntäviin vanhempiin. Tunnen itseni melko nuoreksi tähän prosessiin verattuna niihin, kun tuntuu että nykyään kaikki odottavat ovat 30 iän hujakoilla. Neuvolan täti sanoi, että minulla on kuulema ihanne ikä tulla juuri raskaaksi, kun se tapahtui niin nopeasti ja yllättäen.

Mutta niin en oikeastaan ainakaan nyt saannut mitään rajoitteita saliohjelman suhteen. Vatsan liikarasitusta pitäisi kuulema välttää ja hyppimiset ja pomppimiset alakavat todennäköisesti tuntua epämiellyttäviltä. Treenaamisesta on ruvennut tulemaan hankalaa. Toissapävänä sainkin jättää treenit kesken pahoinvoinnin takia huoh... Onneksi kuitenkin pahoinvointi on helpottanu verrattuna viimeisiin pariin viikkoihin. Huimaus on lisääntynyt ja olen alkanut tuntea itseni rumaksi. Sen lisäksi, että kärsin juurikasvusta (koska koululta ei ole tullut vielä ruokarahoja) on myös naamani ruennut kukkimaan. Odotankin, että tulee hämärää niin voinlaittaa kunnon pakkelikeroksen ja lähteä vapun viettoon. Vapusta puheen ollen päätettinkin kämppiksen kanssa mennä tänään moikkaamaan paria kaveria ja huomenna vappulounaalle :) Mukavia vappuja!

Sekavia ajatuksi

Viime viikon kirjoittelut ovat hieman jänneet, sillä en ole pahemmin jaksanut istua koneen ääressä. Viikko meni aurinkoisissa merkeissä. Tuli nautittua kesän ensimmäinen irtopallojäätelökin Jyväskylän satamassa exäni kanssa vai pitäisikö sanoa nykyisen poikaystävän. Olin odottanut ainakin viikon ajan, että näkisin exäni ja saisimme puhuttua asioita selväksi. Yllätyin kuinka vaikeaa minun oli saada sanoja suusta ja ottaa asia esille. Saimme sovittua, että aloitettaisiin puhtaalta pöydältä, mutta en jäännyt kuitenkaan vakuuttuneeksi siitä yrittääkö hän tosissaan minun kanssa vai sitten vain lapsen takia. Olisin ehkä toivonut sanoja/tekoja enemmän ja jotakin vakuuttelua.
Menimme illemmalla porukoille syömään, kun isosiskonikin saapui miestään esittelemään. Kaikki sujui hyvin, porukatkin näkivät pitkästä aikaa exäni, poikaystäväni kumpi hän nyt on? Sanotaan vaikka Aleksiksi (nimi muutettu). Porukat ottivat siis Aleksin hyvin vastaa kaikista menneistä huolimatta. Aika tuntui lyhyeltä, minkä sain viettää hänen kanssaa ja olinkin hieman pettynyt hänen mentyä jatkamaan iltaa poikien kanssa. Kyllä sen ymmärrän, että hän haluaa niitäkin välillä nähä, mutta hänellä on kuitenkin suurempi todennäköisyys nähdä heitä useammin, kuin minua välimatkasta johtuen. En tiedä milloin näemme seuraavan kerran, enkä sitä kuinka tosissaan hän on kanssani. Tämän perusteella en ainakaan pystyis vielä muuttamaan Aleksin kanssa yhteen. Tunteeni ovat kuitenkin aikoja sitten nousseet pintaan Aleksia kohtaan, mutta luulen, että minun täytyy oppia rakastamaan häntä uudelleen. Vain aika voi näyttää mitä tästä lopulta tulee...
Eilen kotiuduin taas tänne Tampereelle mukana pieni vieras :)

Siskon koira tuli tuomaan hieman piristystä muutamaksi viikoksi.

Jes, kyllä tää tästä!

Aikaisempi postaus tosiaan jäi aika kiireellä kirjoitetun näköiseksi huonosta olosta johtuen. Jatkuva etova olo ei tunnu miltään siihen päivään verrattuna :D Rannekkeista ilmeisesti on ollut apua, vaikka niitä alkuun epäilinkin. Pahoinvointirannekkeen toimivuus perustuu lisäämällä painetta ranteen akupainepisteeseen (Nei-Kuan-piste). Ilmeisesti näitä voi käyttää ihan muussakin pahoinvointi tilanteessa. Suosittelen! Ei ole näinä parina päivänä laatta lentänyt ja tänään alkoi viimein ruokahalu vähän paranemaan, söin pitkästä aikaa kunnolla niin, että nälkäkin lähti.
Tänään lähdettiin äitin, iskän ja Elli koiran kanssa käymään Nurmeksessa, Mummolassa. Hieman jänskätti näiden olojen takia, mutta eiköhän tämä tästä. En ajatellut kertoa vielä isovanhemmilleni raskaudestani vielä näin alkuvaiheessa.
Mutta niin Vellu on siis noin 4vk ikäinen katkarapusykkyrä. Vaikea ajatella kuinka nopeasti tämä mötikkäkin kehittyy. Herranen aika nyt jo silmät ja korvat! tällä viikolla pitäisi myös pienen katkaravun elimet kehittyä ja havaittavissa olisi myös raajojen nypykät. Milloinhan tämän alkaa oikeasti sisäistämään?
Olen iloinen kuinka hyvin perheeni on ottanut tämän asian. Varsinkin iskä! Hän kyselee voinnistani ja vitsailee muutenki minun "teiniäitiydestäni" :D Vaikka siis tosiaan tänä vuonna täytän jo 22 vuotta joulun alla. Ja äitilläkin tuntuu olevan koko ajan kiikarit osoittamassa mahaani. Jatkuvaa kyselyä mahtuuko housut? Näkyyköhän maha jo siskon ylpärijuhlissa? Ym. Noh tätä se ilmeisesti teettää tuleville isovanhemmille :D

Viikolla 7

Olen tämän viikon viettänyt porukoitteni luona Jyväskylässä ja onneksi niin. Aikaisemmin kerroin minut kohdanneesta pahoinvoinnista, unohtakaa se! Sillä se ei ole mitään verrattuna tämän päivän olotilaan. Olin edellisyön nukkunut todella huonosti, jatkuva huono olo valvotti ja pyörin vain niskat kipeäksi sängyssä. Siskoni oli juuri lähdössä kouluun, kunnes tajusin, että nyt on pakko nousta, pakko päästä vessaan. Ja niin päiväni alkoi mukavasti heti ensimmäisenä oksentamassa. Kamala hapan maku valtasi suuni session jälkeen ja päätinkin peittää sitä banaanilla. Ei aikaakaan, kun banaanikin tuli ylös. Ruoka ei pysynnyt sisällä seuraaviin muutamiin tunteihin ja olinkin tuomittu makaamaan koko päivän sohvalla. Neljä kertaa oksensin ennen kuin äitini tuli kotiin. Sain pidettyä tällä kertaa banaanin palat ja näkkärin sisällä. Äiti kävi apteekissa ostamassa minulle pahoinvointi rannekkeet.

En vielä toistaiseksi ole huomannut mitään apua, mutta voi johtua myös tyhjästä mahasta.

Olen väsynnyt ja olo on itkuinen. Varsinkin nyt kaipaan tukea ja huolenpitoa. Huomenna tulee olemaan taas pitkä päivä, kun äiti ei ole holhoomassa. Jaarittelisin vielä lisää, mutta pakko tästä on mennä taas pitkäkseen. Otankin banaanin ja mehua sängyn viereen, jos se edesauttaisi nousemista aamulla. Toivottavasti huomenna olo on parempi...

Pahoinvointia

Tämä vielä tästä puuttuikin... Olin ennen raskautta jo tuumannut, ettei juominen enää pahemmin kiinnosta krapulan ja tyhmyyksien tekemisen takia. Mutta mitä iloa tästäkin juomattomuudesta on, kun joutuun heräämään joka aamu darramaiseen pahoinvointiin, jota jatkuu pitkin päivää!? Pahoinvointiin auttaa usein syöminen, mutta arvatkaa tekeekö pahemmin mieli pistää mitään suuhun, kun tuntuu, että se on kuitenkin hetken päästä takaisin pöydällä vähän toisenlaisessa koostumuksessa.
Olen myös jatkuvasti väsynyt. Eilen otti päähän surkean salitreenin takia. Heti alkuun haukotuksille ei vain tullut loppu. Painot tuntuivat entistä raskaimmilta. Olin voimaton. Kun aloin päästä hieman vauhtiin iski hirveä huimaus. Silmissä sumeni ja tuntui, että kohta lähtee jalat alta, mutta minä en lopettanut vaan hoitaisin treenin loppuun. Kunnes lopulta saapui uusi läheinen "ystäväni", pahoinvointi!!! Taisinkin jo tässä todeta, etten tämän jälkeen halua tulla ikinä raskaaksi :D
Tänään koittaa exälläni muuttopäivä reilun 200km päähän Tampereesta. Jos pahoinvointi ei ottaisi koko ajan valtaa, niin olisin entistä haikeammin mielin tai sitten en ole vielä sisästänyt asiaa. Lohduttaa ajatus, että onneks hän tulee takaisin, sillä exäni menee tekemään porukoille kesäksi töitä. Kolme kuukautta on silti pitkä aika ja olisin kyllä mielummin pitännyt hänet lähellä tukena ja turvana. Noh, enköhän minä häntä nää menen ensi viikolla itse porukoille Jyväskylää niin on ainakin paremmat mahdollisuudet nähdä. Ja toivon hänen tulevan minuakin tänne Tampereelle moikkaan. 19.5 on ensimmäin ultra, jossa hänen tukensa merkkaisi todella paljon.
Juttelin tässä yks päivä opettajani kanssa ja kerroin tilanteestani. Tarkoitukseni olisi valmistua joulukuussa, mutta olisi mahdollista saada todistus jo lokakuussa, mikäli kävisin syksyn harjottelun kesällä. Tämähän sopisi, vaikka joutuis elämään kesän opintotuella, mikä ei ole paljon paskaakaa. Mutta parempi vaihtoehto se silti olisi, kuin että minulla jäisi pari kurssia uupumaan, sillä tuskin enää vuoden parilla viimeisillä kuukausilla pahemmin olisi koulussa. Laskettu aikani ajoittuu johonkin marraskuun loppuun.

Tänään vietämme kämppikseni synttäreitä. Olen päättänyt, etten aijo kertoa vieraille raskaudestani. Antibiottikuuri olisi toimiva syy juomattomuudelleni, mutta en silti haluisi alkaa selittelemään
lähi-/sairaanhoitaja opiskelijoille mikä minua vaivaisi. Joten ajattelin nyt esittää juovani. Toivottavasti känniset ihmiset eivät tätä huomaa :D

Viikolla 6

Tajusin tässä, että minulla oli ilmeisesti ollut yksi raskausoire lisää, nimittäin painon putoaminen. Noin pari viikkoa sitten havaitsin, että minulla on pudonnut noin 4kg painoa. Ajattelin sen johtuneen salilta, sillä olin tammikuussa päättänyt saada itseni kesäkuntoon ja ruvennut polkemaan treenin jälkeen 30min crosstrainerilla. Kunnes tuli pari muuttujaa... Nyt kuitenkin kadonneet 4kg ovat tulleet takaisin ja aloitus painoni tälle "muuttujan" seurannalle on 58,5kg.

Olen alkanut kutsua tätä solumöhkölettä Velmu Velluksi (tai välillä se on kapinallinen tai pikku paskiainen, joka ihan piruuttaan haluaa tuhota mun tulevan kesän rantakunnon :D). Mutta niin Vellu on siis nyt päälle 3vk ikänen. Hassua ajatella, että noin tämän viikon aikana Vellun pieni sydän alkaa lyömään ja jopa loppuviikosta olisi odotettavissa aivojen kehittymistä.

Minulla ei ole ilmennyt pahemin uusia raskausoireita jatkuvan palelun ja alamahakipujen lisäksi. Hieman etova olo on ollut, ettei pahemmin tee mieli mitään syödä. En tiedä onko kovin lohduttavaa ajatella, että ei tule menkkoja 9kk, kun kuitenkin joutuu kärsimään vastaavista kivuista :D

Asian tuominen muille ilmi

Heti saatuani tietää raskaudesta laitoin kämppikselleni ja exälleni viestiä asiasta. Onnekseni sain positiivisen vastaanoton. Kämpikseni oli iloinen puolestani, sillä tiesi minun kuitenkin haluavan sitä. Exänikin tuntui olevan ainakin tyytyväinen saadessaan varman vastauksen. Shokkihan se oli kummallekkin :D Vielä olisi pahin vaihe edessä... Porukoille kertominen!
Mulla oli viikonloppusuunnitelmana lähteä Stadiin isosiskon luokse pikkusiskon kanssa. Ajattelin sielä kertoa kummallekkin kasvotusten, mutta kuitenkin musta tuntui, että äitin pitäisi saada tietää asiasta ensimmäisenä. Tarkoitus oli mennä pikkusiskon kanssa samalla junalla stadiin. Siskoni juna lähti Jyväskylästä ja odotinkin, että äiti oli saannut heittää hänet asemalla, sitten soittaisin. Sanotaan nyt näin, että äitini ei ihan odottanut kuulevansa, että hänestä tulisi mummo :D Olin iloinen, etten saannut mitään moraali sarnaa. Olihan äitini sitä mieltä, että iloinen uutinenhan se on, mutta huolissaan tietty oli minusta. Niin kuin ainahan ne äidit :) Iskä kuulema oli mennyt hiljaiseksi, joten en yhtään tiedä vielä miten hän loppujen lopuksi on ottanut asian. Eiköhän se selviä, kun seuraavan kerran menen Jklään käymään.
Noh, illalla koitti jännittävin vaihe. Olin ajatellut, että ekaksi rauhoituttaisiin ja syötäisi ennen kuin kerron.

 "Mulla olisi yks juttu..." aloitin.

 "Sä oot raskaana." Pikkusiskoni heitti läpällä.

Sitten tulikin se kiusallinen hetki, myöntäessäni. Isosiskoni reaktio sai minulle semmoisen fiiliksen, että halusin vain kotiin takaisin ja äkkiä. Pakko oli saada hetki olla itsekseen. Menin suihkuun lattialle istumaan. Tuntui, että olisi pitännyt laittaa mielummin vaikka heille viestiä asiasta. Äitikin soitteli ja hän oli kyllä sitä mieltä, että oli hyvä asia kertoa. Ja tajusin sen kyllä itsekkin, sillä olisi vaikea salailla mahakipuja, väsymystäni ja ruokasuositusta raskaana olevalla. Muille en vielä aijo kertoa raskaudestani, sen ollessa niin alussa vasta.

 Huoh, muutenkin olen huono noudattamaan ruokavalioita, niin pitäisi ruveta miettimään mitä kaikkea voi syödä. Taitaa olla helpompi vain tyrkätä lappu tarjoilijan käteen ja sano "jotain vaan, mikä sopii näihin"

Lauantai iltana meidän siskosten pitikin lähteä vähän viihteelle, itse tietysti olin selvinpäin. Itselle iski kumma fiilis. Tuli jotenkin turvaton ja vainoharhainen olo. Miehet olivat ihan hirveitä. En halunnut minkään näköistä kosketusta niiltä, normaalisti olisin työntänyt ne pois. Pelkäsin joutuvani jonkin näköiseen "vaaratilanteeseen". Minun oli ihan pakko otta rappusten yläpäässä kaiteesta kiinni, ettei kukaan työnnä minua alas ja saisin jonkun keskenmenon (syytän tästä salkkareita). Ahdisti niin paljon, että lähdinkin yksin siskoni kämpille aikaisemmin. 

Viikonloppu sujui kaikken kaikkiaan kuitenkin ihan hyvin loppujen lopuksi. Saimme puhuttua raskaudestani ja heittämään huumoria asiasta :)

Kai se on uskottava?

Noin viikko sitten launtaina olin sopinnut menevän kaverini kanssa elokuviin ja ehkä parille tuopposelle. Mieltäni kuitenkin kaiversi voinko juoda? Kyllä, menkat olivat myöhässä ja epäilykseni olivat herännyt. Olin etsiskellyt netistä mahdollisia alkuraskauden oireita. Olin kärsinnyt iltaisin alavatsakivuista, mutta ajattelin niiden johtuneet e-pillereistä, joiden syömisen olin lopettanut. Sitten oli nämä vilunväreet, mutta uskoin vain rupeavani kuvittelemaan kaikenmaailman oirita. Kävinkin sitten lopulta ostamassa apteekin raskaustestin, jotta saisi suljettua sen mahdollisuuden pois.
Elikkä siis pissaa tikkuun ja venaa tulosta. Ei pitäisi olla vaikeaa...

Okei selkeet kaksi viivaa pitäis ilmestyy.

10 sekunnin odottelun jälkeen totesin, että... En ole raskaana. Toinen viivahan on selvästi haaleampi. Helpottuneen pettyneenä laitoin exälleni viestin "älä pelkää ei susta tuu isää". Kävin vielä viiden minuutin ajan kurkaamassa testiä onko tulos jotenkin muuttunut. Lopulta heitinkin sen roskiin ja lähdin viettämään kaverin kanssa iltaa hyvin mielin.

Seuraavana päivänä olin juuri lähdössä salille, kunnes yhtäkkiä mieleeni tuli sana "haamuviiva". Olin varmasti lukennut sen jostain keskustelupalstoilla. Aloin taas googlettamaan ja päädyin taas keskustelupalsoille jossa oli samanlaisia kuvia, kuin mun raskaustestistä. Ihmiset olivat kertoneet, että viiva vahvistuu raskaushormoonin lisääntyessä. Mieleeni ei tullut muuta kuin "voii paska...". Kämppikseni tuli sinä iltana reissusta, jolle kerroin aika pian epäilyksestäni. Luimme raskaustestini käyttöohjeita ja pohdimme tätä asiaa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä testi uudelleen. Yöunista ei sitten sen jälkeen tullutkaan enää mitään. Väsymys painoi mutta mieli ei saannut rauhaa. Maanantaina oli jatkuva kuumotus päällä päästä töistä nopeasti kotiin tekemään uusi testi. Tämäkään testi ei antanut kaipaamaani mielenrauhaa...

Viiva oli kyllä tummempi kuin aikaisemmassa testissä, mutta silti haalea.

Huoh... Piinalle ei tullut vain loppu ja päätin, että en usko ennen kuin joku ammatti-ihminen kertoo tuloksen. Illalla varoittelinkin exääni, että tämmöinen mahdollisuus on sittenkin olemassa, josta sain vastauksen "alko pelottamaan". Samantien tuli paska fiilis, ajatellen ettei exäni haluaisi tätä mahdollista lasta. Ilmoitinkin hänelle, jos nyt ollaan pieniin päin, niin en velvoittaisi häntä mihinkää ja aijon vielä mennä labraan varmistamaan asian.

Tiistaina minulla oli muusta asiasta lääkäriaika, jonka lopuksi näytin lääkärille raskaustestiä, mitä tämä tarkoittaa. Lääkäri antoi minulle neuvolan numeron ja käski kysymään sieltä jatko toimenpiteitä. Soitinkin samantien. Neuvolatädin mielestä tämä oli ihan selvätapaus ja halusi jo rueta varaamaan ensimmäistä neuvola aikaa ja ultraa. Noh, ensimmäinen nauvola aika varattiinkin kuun viimeiselle päivälle. Ultraa en vielä halunnut varata, koska en ollut kuitenkaan 100% varma raskaudesta. Puhelun jälkeen asia alkoi tuntumaan todelta ja illalla varasinkin vielä labra-ajan seuraavalle päivälle. 

En halunnut mennä nukkuman, koska tiesin ettei unen saamisesta tulisi kuitenkaan mitään. Oloni oli kuitenkin kevyempi, sillä olimme exäni kanssa pystyneet laskemaan jo huumoria tästä asiasta. Että semmoinen aprillipila... :D

Torstai aamu lähtikin jännittävissä merkeissä käyntiin, sillä olin menossa hakemaan labrakokeiden tulokset. Pakko kyllä myöntää, että odotin kyllä positiivistä vastausta, koska silloin olisi alkanut uusi epätietoisuus. Mikäs helvetti muo sitten vaivaa? Mahakivut olivat hirveitä eikä menkkoja kuulunut. Mutta siitä huolimatta olin myös varautunut negatiiviseen tulokseen.

Ei voinnut kun pärähtää ilonkyyneleet saadessani positiivisen paperin kouraani. Kai se on viimein pakko alkamaa uskoa, että täällä sisällä on alkanut tapahtumaan jotain ;)