Lukijan toiveesta päätin avata nyt hieman Aleksin ja minun suhdettani.
Tutustuimme aikoinaan n.4 vuotta sitten ollessamme samalla luokalla amiksessa. Vuoristorata alko jo ensimmäisen vuoden aikana. En ollut vielä kerennyt täyttää 18, joten koin, että minun kuuluisi vielä mennä ja tulla miten lystää. Suhde tuntui muutenkin etenevän liian nopesti. Monista hyvistä hetkistä ja rakastumisesta huolimatta päädyimme eroamaan, mutta "suhteemme" jatkui oikeastaan vielä toisenkin vuoden ajan ilman "seurustelu" nimikettä. Tapamme ja käyttäytymisemme toisiamme kohtaan eivät kokeneet muutosta, joten päätimme jatkaa seurustelua.
Seuraavan kerran suhteemme saikin kolauksen minun jäädessä inttileskiksi. Siitä alkoikin rankka vuosi. Uusi kouluni alkoi uudessa kaupungissa ja olin jälleen sinkku. Ikävöin Aleksi ja luulin kaiken palautuneen ennalleen hänen huoliessani minut takaisin, mutta ei. Kylmää kyytiä satoi ja erosimme kolmannen ja "viimeisen" kerran.
Kului vuosi. Olin päässyt Aleksista yli ja jotenkin ajauduimme kaveeraamaan ja sitä kautta "muistelemaan menneitä". Sitten tulinkin jo raskaaksi. Olihan minulla vanhat tunteet noussut uudestaan pintaan Aleksia kohtaan jo ennen raskautta, mutta en alkannut häntä painostamaan asiasta. Olin päättäny, että en vaadi Aleksilta mitään ja lapsen tulen pitämään. Yllätyksekseni Aleksi itse rupesi puhumaan yhteen muuttamisesta ja haluisi tarjota lapselle onnelliset vanhemmat. Myöhemmin kysyessäni oli hän miettinyt seurustelua ennen raskauttani ja eikä kuulema abortti ollut hänenkään mielessä.
Kesä ei kuitenkaan ollut helppoa aikaa asuesamme eri paikkakunnilla ja elin jatkuvassa epävarmuudessa tuleeko tästä taas mitään. Välillä tuntui, että olin yksin raskautteni kanssa. Kai jotenkin oletin, että nyt kun taas ollaan yhdessä niin kaikki muuttuu sormia napsauttamalla. Oikeastaan näin yhteen muuttamisen jälkeen voin sanoa, että uskallan olla jo varma suhteestamme ja tulevaisuuden suunniittelukin tuntuu helpommalta. Olen iloisesti yllättynyt, kuinka Aleksikin puhuu lapsen tulosta oma-aloitteisesti ja on muutenkin mukana raskaudessa. Vaikka Aleksi on samaa ikäluokkaa kanssani, niin ei hän kauhistele ajatusta tulevasta perhe-elämästä.
Ei meitä näköjään saa pidettyä erossa toisistamme. Vaikka lapsi meidät toikin jälleen yhteen, tulemme aina olemaan toistemme ensi rakkaus :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti