Syömishäiriö piinaa

Kropan muutokset huolettavat. Jätin tuossa jonkin aikaa sitten salitreenit sikseen porukoitten kehotuksesta ja omistakin syistä. Silloin minua ainakin piinasi jatkuva huimaus ja pahaolo, enkä saannut sitä salin jälkeistä "mielihyvän" tunnetta. Salilla käynti totta puhuen ahdisti. Ei ollut helppoa sielä katsoa itseään peilistä ja näyttää siltä, kuin olisi vain lihonnut. No ehkä parempi näin. Liikuntaa en kuitenkaan aio lopettaa. Olenkin saannut hankittua mukavat lenkkarit, joilla on tullut vedettyä pitkiä lenkkejä :) Ja kuhan säät vielä tuosta paranee niin voisi siirtää salitreenit puistoon!

Tuntuu, että vuoden salitreenit on mennyt hukkaan, jos ei saa pidettyä edes lihaksia yllä raskauden ajan. Lihakset eivät ole ainoa huolenaihe kehon muutoksissa. Luulen, ettei moni ymmärrä mitä joudun pään sisällä käymään läpi. Olen aikoinaan kärsinyt lievästä syömishäiriöstä. Aluksi salitreenit tuntui ahdistavalta tai ei oikeastaan se treenaaminen vaan painonnousu. Syömishäiriön aikana vaaka oli pahin "viholliseni". Määräsin itselleni aina minkä yli paino ei saannut nousta. Ainoa mitä söin oli vain yksi lämmin ateria, iltaisin rutisettiin vatsoja. Sain sen kuitenkin loppumaan ennen kuin se meni liian pitkälle. Opin myös hyväksymään painonnousun treenaamisesta. Sehän oli merkki vain siitä, että oli tullut tulosta ja olin oikeastaan ylpeä kuullessani terveydenhoitajalta olevani ensimmäistä kertaa normaalipainoinen :)
Sen sijaan keskivartalon pyöristymistä ei ole niin helppoa sulattaa tai varsinkin näin nopeaa! Väkisinkin palaa mieleen entiset fiilikset syömishäiriön aikana, vaikka tietenkään en siihen enään aiokkaan palata. Olen antanut itselleni luvan syödä ja herkutella. Saan muutenkin jatkuvaa huomautusta porukoilta, että olenhan muistanut syödä. Kyllä minä lapsen parasta ajattelen ja haluan, että se saa tarpeeksi ravintoa.
Lohdutan itseäni ajatuksella, että eiköhän tuo minun henkilökohtainen personal traineri (mieheni) pistä minut sitten ensi vuonna kuntoon :)