Vuosi vaihtuun

Viimein alkaa pikku hiljaa vauvan hoito helpottamaan, vaikka tietenkin välillä hermoja koetellaan yltäpäältä puklussa ja paskassa minä sekä vauva. Vauvalle alkaa muodostumaan jo oma rytmi, että suurin piirtein pystyy päättelemään mitä tapahtuu seuraavaksi. Onneksi imetyskin on alkanut sujumaan. Tutteli on vieläkin välillä käytössä. Lähinnä illalla saatan antaa tissien lisäksi vielä tuttelia, jos tilanne näyttää siltä, ja, että vauva nukkuisi pidempään.

Taitaa tänne kirjoittamiset jäädä huomattavasti vähemmälle pikkuisen pitäessä niin kiireisenä. Joulukin vain humahti reissailen isovanhemmilta toiselle. Oli rankka reissu vaaville. Joka paikkaan piti mennä ja pidemmät päiväunet jäi saamatta välillä. Oli kyllä niin väsynnyt lapsi sen jälkeen, että ei kyllä seurustella jaksettu. Äitini antoi minulle mahdollisuuden nukkua yhden yön kokonaan ja tarjoutui itse hoitamaan vauvaa. Noh, saihan sitä nukuttua, mutta vaikka vauva nukkuikin alakerrassa ja itse yläkerrassa heräsin silti sen itkuun. Tuntui hiukan kamalalta kuunella oman lapsen itkua jossain tuola kauempana ja joku muu sitä hoitamassa.
Pahemmin ei kerkeä kyllä tässä koneen ääressä päivitellä vauva-arjessa. Taidankin jättää ainakin toistaiseksi päivittämisen tähän. Kiitokset kaikille lukijoille ja hyvää uutta vuotta :)

P.s. Jos joku ihmetteli, etten ole vauvasta julkaissut kuvaa täällä, niin olen sen tehnyt ihan suojelumielessä. Mielestäni myös lapsella pitää olla oikeus päättää mitä kuvia hänestä julkaistaan ja vielä hän ei ole siihen kykeneväinen.

Maitoa liian vähän?

Maidon tulo ihmetyttää. Alussa maitoa vain tuli tolkuttomasti, mutta nyt kuitenkin on vähentynyt. Stressaan jatkuvasti, että onko minulla maidon tulo loppumassa vai onko tämä juuri sitä tasoittumista (maitoa tulee sen mukaa mitä vauva tilaa). Yön aikana maitoa tulee enemmän ja aamulla syötön jälkeen pumppaan maitoa pois, jotta pääsen itse tekemään aamu askareita ja Aleksi hoitaa syötön. Sen jälkeen kuitenkin tuntuu, että maito ei meinaa millään nousta. En oikein saa sitä pumpattuakaan ja näyttää siltä, kuin vauva ei saisi maitoa sieltä oikeen imettyä. Välillä hieman kiukututtaa, mutt asitten saattaakin olla hetken tyytyväinen ja silmät alkaa pilkkiä. Vauva on kuitenki levoton päivisin ja ei tahdo millään nukkua tai jos nukahtaa niinuni kestää max 2h. Hän hamuilee tissiä, muttei kuitenkaan tunnu syövä. Eilen kävin ostamssa tuttelia ja lisäsin sitä omanmaidon sekaan. Hyvin näytti maistuvan, mutta vauvan saamine uneen on piiiitkä prosessi. Tänään taas vauva on syönnyt kunnolla viimeksi puolen päivän jälkeen muuten vain tissutellu. Tissille pitää päästä, mutta ei tunnu maistuvan. Tuttelikaan ei ole oikein uponnut.
Huomasin tässä vauvalla olevan ihan valkoinen kieli ja aloin googlettamana tietenkin asiaa. Nyt epäilen, että hänellä saattaisi olevan sammasta ja ehkä se vaikeuttaa syömistä. Lähtee puolukkamehu testiin!Sressaan silti sitä, että minulta ei tule tarpeeksi maitoa. Voiko liian nopean oman painon pudotuksella olevan tekemistä asian kanssa? Tai sitten, jos tosiaan vauvalla on sammasta ja vain tissuttelee eikä ime kunnolla, niinse vaikuttanut, ettei sitä maitoakaan tule paljoon. Tiedän, että se ei ole maailman loppu jos maitoa ei tule, mutta tulee kuitenkin pettynyt olo, jos maidon tulo loppuu kokonaan... Aina minun kroppani vammailee.
Osasto reissun jälkeen mieltäni on jäännyt kummittelemaan, etten pysty ruokkaimaan lastani, vaikka kuitenki neuvola käynnillä selvisi, että viikossa on vauvalla tullut hyvin 200g painoa lisää, ja pikkuisen masu on kyllä aikamoinen pallo.
Ihmetyttää kuitenkin kun toissa päivänä maitoa ei meinannut tulla millään, mutta eilen taas tunsi oikein kuinka tissit täyttyy ja maitoa taas tihkui putosmaisesti. Tänään taas tullut jotenkin vähemmän. Onko sekään normaalia, että välillä maitoa tulee enemmän ja välillä vähemmän eri päivinä tai tiettyyn aikaan päivästä?

Vauva-arki

Vauva-arki on lähtenyt käyntiin hieman hermoja koettelevasti. Ensimmäiseksi omat tissit! Maito tulee niin jumalottamasti. Hetken kun on ilman liivejä, niin kunnon vesiputous alkaa. Yritä nyt sitten aamusta vaihtaa vaippaa, kun saa vain tulvan aikaiseksi. Yöt joudun nukkumaan pyyhkeen päällä. Aamut alkaa aina tissien pumppaamisella, sillä ne tulevat niin kipeiksi ja raskaiksi täyttyessään. Imetys vaavilla on vielä vähän hakusessa. Otteen löytäminen välillä tuottaa vaikeuksia. Pää keikkuu minne sattuu, naaman muuttuu punaiseksi ja sitten kuuluukin "pyäää". Ihan kuin se edesauttaisi otteen löytämistä. Samalla tarjottava tissi vuotaa siinä ja pian vaavin naama onkin maidon peitossa. Varsinkin yöllä hermot on kyllä niin tiukilla ja välillä turvauduinkin asettamaan rintakumin, että pääsee nopesti jatkamaan unia. Olenkin pohtinut onko se normaalia, että 2vk ikäisellä vauvalla imetys on vieläkin hakusessa? Mutta on lapsonen silti saannut hyvin maitoa imetysongelmasta huolimatta, kun tiistaina neuvolatädin käynnillä painosta puuttui enää 30g, että oltaisiin oltu syntymäpainossa.
Nyt tämä on keksinyt sitten tämän pulauttelun. Imetyksen jälkeen vauvaa ei uskalla siirtää yhtään, ettei mahassa ala myllertää ja puklut lentelemään. Olen koittanut ruokailun päättteeksi röyhtäyyttää nostamalla vauvan olkapäälle ja taputtamaan selkää. Välillä röyhty onnistuu, välilä vauva alkaa kitisemään, että haluaa ala ja välillä saan puklut pitkin selkää. Puklujen lisäksi välillä päälleni saan sinapit ja pissat. Pyykkiä vain satelee. Oma aika on koetuksella. Kun lapsi nukkuu tekisi mieli nukkua itsekkin, mutta silloin pitää käyttä tilaisuus hyväksi ja tehdä esim ruokaa, käydä suihkussa ja pyykätä ym. Päivät vain hurahtavat.
Noh, vielä toistaseksi olemme saanneet "helpon" vauvan. Itkut yleensä tietää mistä johtuu eivätkä ne kestä pitkään. Kyllä se kaikesta huolimatta on tuonnut paljon iloa ja naurua. Nyt alkaa olemaan kaikki vieraatkin käynneet tässä, niin on aamupäivät rauhallisempia.
Yllättynyt olen kuinka nopeasti olen palautunut. Painoa lähtenyt jo melkeen 10kg. Niin hoikka olo, kun on kaiken maailman turvotukset lähtenyt ja näkee omat varpaatkin :)

Synnytysvuodeosastolla

Synnytyksen jälkeen siirryimme  synnytysvuodeosastolle. Tarkkoja muistikuvia minulla ei jotenkin ole. Muistan kyllä vanhempieni saapuvan heti samana iltana katsomaan uutta tulokasta, ja olin alkuun iloinen, kun ajattelin jo pääseväni seuraavana päivänä kotiin selvittyäni niin hyvin synnytyksestä. Pian kuitenkin tajusin etten tulisi pääseväni kotiin kuunnellessä hoitajien lorinoita, mitä kaikkea tulisi nyt tapahtumaan. Yksin jäätyäni sairaalaan mieleni muuttui apeaksi. En sisäistänyt vielä, että edessäni nukkuva vauva oli omani. En uskaltanut koskea siihen. Mielessäni pyöri vain kysymyksiä "saanko minä..." "uskallanko minä...". Ajattelin, etten tulisi soittamaan soittokelloa, jolla kutsuisin hoitajan paikalle. Tuntui jotenkin nololta. Yöllä kuitenkin vauvan itkiessä en tiennyt mitä oikein pitäisi tehdä. Imetys oli vielä niin hakusessakin. Pakko oli kutsua hoitaja. Onnistuin siinä jonkin aikaa imettämään, kunnes hirveät jälkisupistukset sai koko kroppani tärisemään. Särkylääkettä huiviin ja imetykselle loppu. En alkuun tajunnut, että juuri imettäminen sai supistukset laukeamaan.
Keskiviikkona minun piti päästä viimein kotiin. Vauvalle tehtiin jo lääkärintarkastus ja käsiini sain kotiutumispaperit. Yhtäkkiä tuli puheeksi sitten, että vauvan paino oli pudonnut enemmän kuin pitäisi. Se, minun O-veriryhmäni ja lapsen synnyttyä ennen laskettua aikaa olivat riskitekijöitä vauvan keltaisuuteen. Painon putoamisesta tuli ongelma. En ilmeisesti ollut saannut ruokittua lastani. Tuli hirveän pettynyt ja syyllinen olo. Kaikki hoitajat oli vain kehunnut vauvan syöntiotetta ja nännikumiinkin oli tullut hiukkasen maitoa. Luulin kaiken olevan hyvin. En jotenkin ymmärtänyt miksei kukaan aikaisemmine sanonnut, ettei lapsi saa tarpeeksi maitoa. Mistä tämmöinen ensisynnyttäjä, koskaan edes pientä lasta pitännyt sylissä, voisi tietää. Eräskin hoitaja kysyi minulta, että olenko seurannut vauvan ruokapainoa eli punnin ennen ja jälkeen syönnin. No en tietenkään ollut. Mistä minä senkin olisin voinnut tietää. Täytyy kyllä sanoa, että hoitajia oli aivan liikaa ja välillä tuli ristiriitaista tietoakin. Noh tulos oli, että bilirubiiniarvoja tulisi kuitenkin vielä seurata. Olisimme kuitenkin päässeet kotiin, mutta olisimme joutuneet perjantaina mennä labraan verikokeisiin vaavin kanssa. Päätin sitten jäädä vielä torstai aamuksi ottamaan verikokeet, että olisime varmemmin mielin voinnut lähteä kotiin. Keskiviikko iltana pienen itkun jälkeen maito rupesi kuitenkin nousemaan. Aloin saamaan omalla maidolla vauvalle painoakin nousemaan. Kivi vierähti kyllä sydämmeltä kun ei enää tarvinnut korviketta antaa. Vaikka sairaala päivät venyivät, olin onnellinen Aleksin vietettyä osan päivistä sairaalassa. Hyvillä mielillä pääsimme torstai aamuna lähtemään bilirubiiniarvojen olevan kunnossa :)

Synnytys

Maanantaina 1.joulukuuta, raskausviikkoja takan 39+3, heräsin aamu kuudelta normaalia kipeimpiin supistuksiin. Aluksi supistuksen mentyä aina ohi torkahtelin, kunnes lopulta aloin katsomaan kellosta aikaa kuinka tiuhaan tahtiin niitä tuli. Tunnin tai pari taisin pyöriä sängyssä. Lopulta päätin kokeilla särkylääkettä... Noh eihän se mitään auttanut. Lopulta Aleksi heräsi pyörimiseeni ja huoneessa vaelteluun. Kerroin, että nyt sattuu normaalia enemmän. Olin päättänyt pysyä kotona niin pitkää kun olo tuntui vielä siedettävältä, sillä en halunnut mitään hukka reissua, jos supistukset kuitenkin vielä lopahtaisi. Yritin saada jotain aamupalaa alas, mutta alas meni vain jugurti huonosta olosta johtuen. Aloin rauhassa pakkailla sairaalakassia. Jossain vaiheessa huomasin mahan laskeutuneen. Yritimme vielä soittaa kätilölle, että pitäiskö lähteä tulemaan, mutta numero oli jatkuvasti varattuna. Lopulta huomasin tiputtaneen hieman verta ja toikaisin Aleksille, että nyt pitäisi tilata taksi.
Saavuimme sairaalaan 10.30. Vastaanotolla hoitaja kyseli kaikessa rauhassa minun ja Aleksin tietoja, kunnes siirryttiin päivystys puolelle. Sieläkään hoitajat eivät pitäneet mitään kiiretta. Kaikessa rauhassa kuuneltiin vauvan sydänkäyrää, kun minä alan tuntea ikävää painetta jo alapäässä. Olin jo 5cm auki. Siinä puolituntia makoillessa minulta valahtikin jo lapsivedet. Hoitajaa rupesi naurattamaan minun järkyttynyt huudahdus "Nyt meni kyllä lapsivedet!". Pahoitteli tietenkin ettei saisi nauraa, kun minullakin oli vielä supistuksetkin käynnissä. Pelko alkoi ottaa vallan, kun hoitajakin sanoi supistuksien alkavan koventua siitä.
11.25 menimme synnytyssaliin. Voi että sitä kivun määrää jo silloin. Ei helpottanut kyllä yhtään hoitajin rauhoittelut, että "ei tarvitsi enää kauaan kestää, kohta saat pitää lasta sylissä" ym. Yllätys yllätys sieläkkän hoitaja ei pitännyt mitään kiirettä. Varmasti ajattelivat, että ensisynnyttäjillä tunnetusti homma kestää. Hoitaja kyseli kivunlievityksistä. Alkuun tietty hän neuvoi minulle ilokaasun käyttöä, sitten rupesi valmistelmaan tipan laitto ym. epiduraalia varten. Paineen tunne alapäässä kasvoi ja kroppa alkoi väkisinkin ponnistamaan supistuksien aikana. En ollut vielä mitään saannut ilokaasun lisäksi, kun ilmoitin, että lapsi on nyt niin hollilla tulossa. Lopulta hoitaja tuli vilkaisemaan tilannetta ja tokaisi "tämähän onkin kokonaan auki, että voit alkaa ponnistamaan aina kun siltä tuntuu". Noh epiduraalia en tietnekään enää kerennyt saamaan. Kauhistelin ettenkö kerkeäisi saaman mitään. Hoitaja kutsui lääkärin antamaan pudendaalipuudutuksen emättimen hermoja varten lievittämään kipua. Aleksi tuli pitämään kädestä ja kannustamaan, kun piti alkaa ponnistamaan. Venymis vaihe oli mitä kamalin kipukokemus, ikinä kokennut niin hirvittävää kipua. Ponnistus vaihe kesti vain 10min, lopulta 11.58 9 pisteen tyttö olikin sylissäni. Sitä tuijottelinkin ihan hämmentyneenä, että mitä juuri äskön tapahtui. Yllätyksekseni selvisi ilman ompeleita, ja en ollut ennen ajatellutkaan kuinka sottaista synnytys onkaan! Elokuvat ja tv-sarjat antavat kyllä ihanväärän kuvan. Ei siitä hoitopöydätä pääse ylös nousemaan ilman vaippaa :D Kauhistuttaa vieläkin ajatus, että kerkesimme olla sairaalassa vain 1h 20min kunnes tyttö olikin jo maailmassa. Jos oltaisiin vieläkin enemmän viivytelty lähtöä...

Kerron myöhemmin lisää sairaalassa olosta.

Vähän liiankin nopeaa!

Pitikin mennä eilen sanomaan, että kaikki on valmista. Ennen klo 12 pikku neiti päättikin tehdä työtä käskettyä ja putkahtaa maailmaan 3265g:na ja 50cm pitkänä.

Valmis vauvan tuloon!

Mukava viikko takana. Aika vierähtänyt taas niin hurjan nopesti vaikka vieläkin odotus tuntuu pitkältä. Tiistana neuvolatädin kanssa varattaessa uutta aikaa, tajusivat kumpikin, että laskettu aika on jo ensi viikolla. HUI!! Nyt alkaa onneksi olemaan kaikki kunnossa niin, että lapsi voisikin tulla. Vaavi sai taas lisää vaatetusta ensin mummini vierailessa torstaina, sitten äitini vieraillessa eilen luonani kaupungilla. Ihan parhaat päivät viettää kummankin kanssa laatuaikaa kahdestaan!

 Mummi vähän innostui :)

Isosiskon Thaimaan tulinen, joka tuli mummin matkassa.

Eilen tuli pestyä loputkin vauvan vaatteet ja pari lelua. Aloinkin miettiä jo sairaalakassin sisältöä. Vaikeaa miettiä syntymättättömälle lapselle vaatetusta, jolla sitten tarkenisi kotiin tullessa. Otan varmaan kohta koko vaatevaraston matkaan :D Saisi tulla ensi viikolla jo tämä pikku otus. Perjantaina pääsin kampaajallakin käymään, niin ei Vellun tarvitse äitiä ensi kohtaamis hetkellä säikähtää. Kaiken lisäksi on enimmäiset imetysliivitkin hankittu ja tietysti menkka-alkkareita! Eli Valmiina ollaa :D

Äitin tuliaisia